Metsänkävijä-nimisiä erähenkisiä lippukuntia toimii aktiivisesti ympäri Suomea. Metsänkävijöitä eli mänkijöitä yhdistävät historia, toiminta sekä useat perinteet, tavat, huudot ja tunnukset. Yhdistäviä asioita ovat esimerkiksi karhu-logo, sini-valkoiset huivit, mänkijämerkit ja leirien sammalkarhut. Metsänkävijöillä on perinteiden ja tunnusten lisäksi myös yhteisiä tapahtumia: esimerkiksi finnjamboree Roihulla 2016 kaikki mänkijät majoittuivat samassa alaleirissä.
Marraskuussa 2016 perustettiin yhdistys Suomen Metsänkävijät (SuMe) helpottamaan yhteistyötä metsänkävijöiden välillä ja pitämään yllä perinteitä. Yhdistykseen kuuluvat lähes kaikki aktiiviset metsänkävijälippukunnat. Myös KiMe on SuMen jäsen.
Metsänkävijä-lippukunnan perustaminen on mahdollista vain jo olemassa olevan Metsänkävijä-lippukunnan jäsenelle ja perustamiseen tarvitaan aina kaksi kummilippukuntaa, jotka puoltavat uuden mänkijälippukunnan syntyä. Kummilippukunnat muun muassa tukevat uuden lippukunnan alkutaivalta ja auttavat mänkijöiden perinteiden siirtymistä nuoren lippukunnan toimintaan.
Kirkkonummen Metsänkävijät ovat olleet kautta aikojen aktiivisia mänkijöitä ja ovat osallistuneet sankoin joukoin erilaisiin mänkijöiden yhteisiin tapahtumiin, kuten sähkösanomakilpailuihin ja mänkijäleireille, esimerkiksi Liitokarhu-talvileirille. KiMe tekee yhteistyötä useiden mänkijälippukuniten kanssa ja on järjestänyt erilaisia tapahtumia. Mänkijäperinteet näkyvät erityisesti kesäleireillä, mutta myös ympäri vuoden mm. huudoissa, huiveissa ja lipuissa.