Kun lippukunnan kokoontumistila-asia oli tyylikkäästi ja lopullisesti ratkaistu Lyanin valtaisen kunnostusurakan valmistumisen myötä eivät innokkaat partiotyön tukijat suinkaan jääneet lepäämään laakereillaan. Pitihän lippukunnalle saada vuokralle metsäpalsta, jolle tuli myös rakentaa kämppä tukikohdaksi retkiä, leirejä ja kilpailuja varten.

Kuten kolon kunnostuksessakin, toimi kannatusyhdistys tässäkin projektissa kantavana voimana, ja lukemattomat olivat ne työtunnit, joita partiolaisten isät ja äidit sekä muut partiotyön tukijat joutuivat uhraamaan, ennenkuin vietettiin Karhukolon vihkiäisiä.

Kämppäasia edistyi aimo harppauksen vuonna 1984, kun Kirkkonummen Suomalainen Seurakunta ojensi jälleen kerran auttavan kätensä vuokraamalla lippukunnille oikeuden 9ha maa-alueeseen hyvinkin kohtuulliseen hintaan kymmenen markkaa vuodessa. Tontti sijaitsee Humaljärven eteläpuolella, vain noin neljän kilometrin päässä Kirkkonummen keskustasta ja lippukuntien kolosta. Tontti sijaitsee korkean mäen päällä, ja kuuluupa siihen muutamia metrejä Humanjärven rantaviivaakin. Tosin Kämpältä on rantaan nelisensataa reteikköistä meriä, joten ranta on jäänyt vähemmälle käytölle. Sijainti on kuitenkin varsin otollinen. Pääseehän sinne kulkemaan kololtamme metsiä pitkin. Myöskin suosittu retkimaasto, Meikon erämaa-aluea on saavutettavissa kämpältä käsin, vaikkei ihan vieressä olekaan.

Lähes yhtä iso askel kohti valmista kämppää otettiin seuraavana vuonna, kun Maisa ja Jukka Liimatainen lahjoittivat Heikkilässä sijainneen vanhan talon hirret rakennusprojektia varten. Kyseessä oli todellakin vanha rakennus. Olihan tuo alunperin Kuninkaantien varten kestikievariksi pystytetty rakennus rakennettu 1866, yli sata vuotta ennen lippukuntien perustamista. Talo purettiin ja hirret, jotka olivat ikäisikseen hyvinkin kohtuullisessa kunnossa siirrettiin lippukuntien ja kannatusyhdistyksen yhteisin voimin kämpän tontille.

Tämän jälkeen projekti juuttui vuosiksi byrokratian rattaisiin. Aikaa kului rakennuslupa- ja tieoikeusasioita selvitettäessä. Vasta keväällä 1987 tehtiin päätös rakennustöiden aloittamisesta. Asia ei kuitenkaan ollut sillä selvä, vaan tästä ongelmat vasta alkoivat. Mistään ei nimittäin löytynyt kirvesmiehiä, jotka olisivat osanneet pystyttää käytettävissä olevista puista kämpän. Monet kyllä kävivät kohottamassa pinoa peittäneen pressun kulmaa, mutta luikkivat häntä koipien välissä tiehensä. Asiat ajautuivat jopa siihen pisteeseen, että tontille oltiin hankkimassa valmista, mutta auttamattoman pientä hirsimökkipakettia.

Kirkkonummen Lions Clubin lahjoittamia kattopeltejä kiinnitetään yhteistalkoilla

Sitten kuitenkin kaikkien onneksi ”lakeus puhui” ja Pohjanmaalta löytyi kaksi riittävän ammattitaidon omaavaa kirvesmiestä ja niin alkoivat hirsikerrat nousta. Antero Kemppainen teki tarvittavat piirrustukset ja hirsistä käytettiin kelvolliset. Mauno Kemppaiselta saatiin lisää vanhoja hirsiä lahonneiden tilalle. Hirsikehikko seisoi tontilla talven 1987-1988 ja kevään koittaessa rakennustöitä jatkettiin uusin innoin.

Koko rakennustöiden ajan oli talkootöiden osuus erittäin suuri ja merkittävä. Talkoisiin osallistuneet isät, äidit ja lippukuntalaiset nostivat hirsiä paikoilleen, kantoivat tiiliä, lautoja ja sementtiä. He sahasivat, naulasivat, jotkut jopa muurasivat. Talkootyötuntien lisäksi projektin loppuunsaamiseen tarvittiin luonnollisesti myös aimo tukku riihikuivaa rahaa. Sitä kului pyöreät 100 000 markkaa, ja tämänkin summan keräämisestä on pääosin kiittäminen kannatusyhdistystä eli partiolaisten vanhempia. He saivat rahan kasaan järjestämällä myyjäisiä, hauskoja juhlia Ljunghedassa ja muita tempauksia. Lisäksi rahaa kerättiin suoraan kannatusyhdistyksen jäsenmaksuilla ja kämppätukimaksuina. Merkittävästi Kämpän rakentamista edesauttoivat myös monilta kirkkonummelaisilta yrityksiltä saadut lahjoitukset. Yksittäisistä henkilöistä kämpän valmistumista edesauttoivat eniten Ilkka Jalamo, Jorma Vaahterus, ensimmäisenä kämppäisäntänäkin toiminut Hans Nordfors, kämpän valmistuessa jo edesmennyt entinen lippukunnanjohtajamme Sakari Rehumäki ja Veikko Hakonen. Edellä mainittujen konkareiden lisäksi mukana olivat kannatusyhdistyksen tuoreemmista jäsenistä näkyvimmin Antero Kemppainen, Esa Klemola, Heikki Björk ja Hannu Lahtinen.

Kaikkien näiden ponnistelujen jälkeen lippukunnilla oli käytössään 60 neliömetriä viimeisen päälle erähenkistä kämppää takkoineen, keittiöineen ja Pentti ”Silli” Silvennoisen tekemine jykevine pöytineen. Kokonaisuuteen kuului lisäksi reilun kokoinen terassi ja 10 m2 parvi, jossa on todella lämmin nukkua.

Sylvi Rautakorpi naulaa Karhukolon nimikylttiä

Kämppä vihittiin ja luovutettiin partiolippukunnille juhlallisin menoin marraskuun 13. päivänä 1988. Luovutuspuheen piti Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Veikko Hakonen ja rakennukset ottivat vastaan lippukuntien tuolloiset johtajat Timo Jalamo ja Heidi Hagelin. Kämppä sai nimekseen Karhukolo ja sen vahvistamiseksi naulattiin nimikyltti kämpän ovien yläpuolelle. Naulaamiseen osallistui edustajia mm. kaikista lippukuntien osastoista, sudenpennuista alkaen. Itse vihkimisen suorittu kaunein saatesanoin pastori Sylvi Rautakorpi Kirkkonummen Suomalaisesta Seurakunnasta.

Vieläkään ei Kannatusyhdistyksen puuhamiehille suotu kovin pitkää hengähdystaukoa, sillä seuraavaksi alueelle tarvittiin porakaivo ja sauna. Porakaivossakin oli yllättävän paljon tekemistä. Kyseessä on yksi kuntamme syvimmistä, ellei jopa syvin porakaivo. Kaivoa tehdessä kävi nimittäin niin, että porausautosta loppui terät, ennenkuin vettä löytyi. Vasta kun syntyneeseen kaivantoon pistettiin riittävästi painetta, saatiin maan pinnalle vettä, joka oli silminnäkijäkommentin mukaan ”kuin ruunan virtsaa.” Vesi oli siis väriltään hyvinkin ruskeaa. Sitä se on ajoittain vielä tänäkin päivänä, mutta kylmää ja hyvänmakuista kuitenkin.

Saunarakennus

Kämpän saunarakennus tehtiin vaihteeksi uudesta puutavarasta ulkopuolisen kirvesmiehen palveluja käyttäen. Lisäksi innokkaat talkoolaiset uhrasivat jälleen lukemattomia työtunteja partioaatteen alttarille viimeistellen saunan rakenteita, maalaten, sahaten ja naulaten. Kannatusyhdistys pääpuuhamiehenään kukapa muu kuin Ilkka Jalamo keräsi jälleen rahaa yli 100 000 markkaa. Tämäkin projekti viivästyi hieman aiotusta aikataulusta, mutta kun sauna lopulta oli kylpykunnossa, olivat partiolaiset saaneet lähes itse kämpän kokoisen uudisrakennuksen tilavine saunoineen, pesuhuoneineen ja takallisine pukuhuoneineen. Komeuden kruunaavat vielä varasto ja puuliiteri rakennuksen päädyssä. sauna luovutettiin lippukuntien omistukseen kynttiläkirkon yhteydessä itsenäisyyspäivänä 6.12.1992

Käytännössä on osoittautunut, ettei kaikki ylläkerrottu työ ole missään tapauksessa mennyt hukkaan. Alkuinnostuksen, jonka vallassa monet viettivät kämpällä kolme perättäistä viikonloppua, jälkeenkin ovat kämppä ja myöhemmin sauna olleet erittäin ahkerassa käytössä. Siellä ovat monet vartiolaiset kokeneet ensimmäisen yöretkensä vartion kanssa yhtä hyvin kuin konkarit käyneet saunomassa ja muistelemassa menneitä. Ahkerasta käytöstä kielii sekin, ettei valtavalta vaikuttaneen, rakennusprojektista ylijääneiden hirsien pinon polttamisessa loppujenlopuksi niin kauan mennytkään.